390

Petja Raaska

39 vuotta, Lauttaranta

Ammatti: FM, toiminnanjohtaja
Ammattiliitto: PAM

petja.raaska@turku.fi

MINUN TURUSSANI KAIKKI PIDETÄÄN MUKANA

Yhteisön sivistyksen tasoa mitataan mielestäni sen mukaan, minkälainen sen heikoin lenkki on. Lähtökohdat todelliseen tasa-arvoon luodaan kodin ohella laadukkaalla varhaiskasvatuksella. Pienen pojan isänä minulla on hyvä tuntuma tämän hetkisiin palveluihin. Emme saa rajoittaa oikeutta päivähoitoon tai heikentää sen laatua, koska näin teemme hallaa lapsillemme, tulevaisuudelle.

Olen asuin- ja palvelutalo Kotikunnasta ylläpitävän Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n puheenjohtaja. Normaalin palvelutuotannon ohella kehitämme ikäihmisten palveluita hankkein ja projektein. Etsimme esimerkiksi kotona asumiseen uusia apukeinoja. Arvokkaan vanhuuden takaaminen on velvollisuutemme heitä kohtaan, jotka ovat olleet rakentamassa yhteiskuntaamme. Ympärivuorokautinen hoivapaikka on hoidettava sitä tarvitseville.

Lastenkulttuuri ja nuorisotyö ovat minulle tärkeitä. Toimin vuosituhannen alussa puheenjohtajana nuorisolautakunnassa ja sen jälkeen yli vuosikymmenen Turun Vartiovuoren kesäteatterissa puheenjohtajana. Saimme aikaan kehitystä, joka kantaa hedelmää tänäkin päivänä. Lasten ja nuorten harrastuksiin panostaminen on mielestäni kaukokatseista viisautta.

Laadukkaita palveluja ei turvata ilman riittäviä verotuloja. Edistän erityisesti työpaikkojen syntyä ja kaupungin kehittymistä. Turun Satama Oy:n, matkailumarkkinointia tekevän Turku Touring Oy:n sekä Turun Messukeskus Oy:n hallituksissa olen saanut kohtuullisen käsityksen yritysten toiminnan edistämisestä. Yrityksissä kaivataan lisääntyvän byrokratian sijaan sallivaa ja kannustavaa ilmapiiriä. Tehdään yhdessä Turun omat normitalkoot, jotta yrittäminen ja työllistäminen on jatkossa vaivatonta.

Vetovoimainen keskusta on menestyvän kaupungin tunnus. Turussa maanpäällisten parkkipaikkojen siirtyessä maan alle voimme laajentaa kävely- ja pyöräilykeskustaa vaarantamatta kauppojen toimintaa. Muutama keskeneräinen kortteli pitää laittaa arvoiseensa kuntoon. Tornitalojakin Turkuun sopii rakentaa, mutta ei ihan ydinkeskustaan, eikä Kakolaan.

Tuellasi olen valmis edistämään muun muassa näitä aiheita Turun kaupunginvaltuustossa 2017-2021.