376

Piia Noronen

27 vuotta, Jyrkkälä

Kotisivu

Ammatti: pääluottamusmies, HuK
Ammattiliitto: PAM

Hei! Nimeni on Piia Noronen. Olen 27-vuotias turkulainen. Tällä hetkellä viimeistelen maisteriopintojani Turun yliopistossa. Minulle tärkeitä asioita ovat perhe, ystävät ja urheilu. Harrastuksiini kuuluu pyöräily, kuntosali, koripallo, uinti ja lenkkeily.

Haluan olla luomassa vihreämpää Turkua, joka on tulevaisuudessa Suomen johtava joukkoliikennekaupunki. Turulla on vielä paljon kehitettävää pyöräily- ja jalankulkuväylien suhteen. Tarvitsemme enemmän pyöräily- ja jalankulkuväyliä ja vähemmän autoteitä! Onhan Turun tavoitteena olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2040 mennessä. Haluamme olla mukana tukemassa kestävän kehityksen mukaisia ilmastotavoitteita.

Jokaisella turkulaisella tulisi olla mahdollisuus harrastaa ja viettää vapaa-aikaansa mieleisekseen kokemiensa asioiden parissa. Turussa on pidettävä huoli siitä, että jokaisella, niin lapsella kuin aikuisilla, on mahdollisuus harrastaa esimerkiksi liikuntaa, käsitöitä ja teatteria oman mielenkiintonsa mukaan.

Tämän lisäksi jokaiselle turkulaiselle on taattava toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut, kuten esimerkiksi lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto sekä hammaslääkäri. Turussa on mietittävä myös uusia sosiaali- ja terveyspalveluiden muotoja teknologian kehityksen myötä.