398

Susanne Röberg

39 vuotta, Pääskyvuori

Ammatti: Turun kaupungilla vanhusten asumispalvelujen päällikkö

Ajattelua laatikon ulkopuolelta

Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja niihin vaikuttamisesta. Itse olen ollut aktiivisesti mukana politiikassa vuodesta 2008. Persoonaltani olen oikeudenmukainen, keskusteleva ja vastuuntuntoinen.  Pidän tärkeänä sivistystä, yhdenvertaisia mahdollisuuksia sekä heikommasta huolehtimisen. Erityisesti näen tärkeänä lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja heidän mahdollisuuksien turvaamisen ja kannustavan työnteon edistämisen sekä kaupungin asukkaiden elinvoimaisen ja viihtyisän ympäristön ja terveyden ennaltaehkäisevän työn.

Olen koulutukseltani sairaanhoitaja AMK, terveystieteiden maisteri ja opiskelen kauppatieteiden maisteriksi.  Työurani olen pääsääntöisesti tehnyt Turussa sosiaali- ja terveysalalla aluksi hoitotyöntekijänä ja yksikön esimiehenä. Nykyisin toimin vanhusten asumispalvelujen päällikkönä.

Fuusioperheeseeni kuuluvat aviomies ja kolme lasta, lapset ovat iältään 10–18 vuotiaita. Perhe-elämäni sukkuloi lasten koulun ja harrastusten ympärillä.

Olen asunut Turussa vuodesta 2009 ja toimin kaupungin valtuuston varavaltuutettuna ja kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan jäsenenä. Luottamustehtävieni lisäksi toimin Varsinais-Suomen SDP:n piirihallituksen jäsenenä, Turun Demarikillan hallituksen jäsenenä ja Pääskyvuoriseuran hallituksen jäsenenä.