334

Teija Hallbäck-Vainikka

50 vuotta, Lauste

Ammatti: aluekoordinaattori

EN VALITA – VAAN VÄLITÄN

Olen 50-vuotias aito turkulainen Heidekenin helmi. Nykyisin myös työskentelen siellä Yhden Vanhemman Perheiden Liiton aluekoordinattorina. Kotini on ollut Lausteella jo yli kaksikymmentä vuotta. Perheeseeni kuuluu 25-vuotias tyttäreni ja aviomieheni.

Vapaa-aikani vietän mielellään vesiliikunnan parissa ja käsillä näprääminen on myös intohimoni. Syksyisin sienimetsä kutsuu aina kuin aika antaa siihen mahdolisuuden.

Yhden vanhemman perheiden asiat ovat lähellä sydäntäni ja koenkin, että juuri heikommassa asemassa olevat tarvitsevat minua, joka uskaltaa puuttua epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin. Olen työskennellyt näiden asioiden parissa yli 20 vuotta, ensin vapaaehtoistyössä ja nyt yli 10 vuotta palkallisena, eli pitkäjänteisyyttä löytyy.

Olen sosiaalinen, empaattinen, huumorintajuinen ja asioihin tarttuva tarmokas työmyyrä. Osaan myös kuunnella tarkalla korvalla ja toimia oikeuden mukaisesti. Ikävienkin asioiden hoidossa koen olevani pystyvä, koska aina ei voi olla ”kivaa” ja ”hauskaa”. Haasteihin tartun siis tarmokkaasti, jotta päästään tyydyttävään / hyvään lopputulokseen.

Haasteena tulevalla kaudella koen erityisesti sote-kuviot, joissa meidän turkulaisten etuja pitää valvoa tarkasti.

EN VALITA – VAAN VÄLITÄN